Marie Louise

Marie Louise Itävaltalainen (ransk. Marie-Louise d'Autriche, koko nimeltään Maria Ludovica Leopoldina Franziska Therese Josepha Lucia von Habsburg-Lothringen, myöhemmin Maria Luigia d'Asburgo-Lorena, Duchessa di Parma, Piacenza, e Guastalla); (12. joulukuuta 1791 Wien, Itävallan arkkiherttuakunta – 17. joulukuuta 1847 Parman herttuakunta)^[1] oli Itävallan arkkiherttuatar, keisari Napoleon I:n toinen puoliso ja Ranskan keisarinna sekä Parman, Piazencan ja Guastallan herttuatar.^[2]

Arkkiherttuatar Marie Louise syntyi keisari Frans I:n ja tämän toisen puolison ja serkun Molempain Sisiliain prinsessa Maria Teresan vanhimpana lapsena.^[2] Hänellä oli 11 sisarusta, joista vanhin veli Ferdinand I naitettiin Sardinian prinsessa Savoijin Maria Annalle; Maria Josefina Leopoldina avioitui Brasilian keisari Pedro I:n kanssa; Maria Klementina (1798–1881) nai enonsa Salernon prinssi Leopoldon, Molempain Sisiliain kuninkaan Ferdinand I:n pojan; Maria Karolina (1801–1832) nai Saksin kuningas Fredrik August II:n ja Franz Karl avioitui Baijerin prinsessa Sophien kanssa. Hänen isotätinsä Marie Antoinette teloitettiin vuonna 1793 giljotiinilla Ranskan vallankumouksen yhteydessä.^[3]

Itävallan keisari Frans I kärsi vakavia tappioita Ranskaa vastaan, minkä jälkeen uusi ulkoministeri Klemens von Metternich ryhtyi voittoisan Ranskan liittolaiseksi. Marie Louise annettiin Metternichin ehdotuksesta puolisoksi perijättömälle Napoleonille,^[2] joka oli myös halukas naimaan Habsburg-sukuun, yhteen Euroopan vanhimmista hallitsijasuvuista, vahvistaakseen valtansa legitimiteettiä. Napoleonin edellinen lapseton avioliitto Joséphine de Beauharnais'n kanssa mitätöitiin.

18-vuotias Marie Louise nai 11. maaliskuuta 1810 Napoleonin (tuolloin 40-vuotias) välittäjän avulla (per procutem), ja liitto vahvistettiin seremoniassa Louvren kappelissa 1. huhtikuuta 1810. Marie Louise synnytti 20. maaliskuuta 1811 pojan, Napoléon François Joseph Charlesin, joka sai Rooman kuninkaan arvonimen.^[2] Marie-Louise toimi myös Ranskan sijaishallitsijana huhtikuusta joulukuuhun 1812 Napoleonin Venäjän sotaretken aikana ja huhtikuusta 1813 tammikuuhun 1814 Napoleonin ollessa sotaretkellä Saksassa.^[3]

Kun Napoleon luopui kruunusta huhtikuussa 1814, Marie Louise poikineen pakeni Pariisista Blois'n linnaan ja sieltä Wieniin.^[2] Pariisin rauhassa joka allekirjoitettiin 30. huhtikuuta 1814 hän sai pitää keisarillisen arvonimensä ja puhuttelunsa, ja sen lisäksi hän sai Parman, Piacenzan ja Guastallan herttuakunnat perinnöllisiksi omistuksikseen. Hänen tittelikseen tuli Maria-Luigia di Parma.

Hän ei huomioinut Napoleonin pyyntöjä lähteä tämän kanssa maanpakoon Elballe ja oli täysin vieraantunut hänestä, kun tämä uhkasi siepata hänet ja viedä Elballe väkisin. Hän lähti hoitamaan terveyttään ja kylpemään Aix-les-Bainsiin, jonka tekosyyllä hän ei lähtenyt Elballe. Tällä matkalla hän tutustui saattajaansa kreivi von Nieppergiin, josta tuli hänen rakastajansa. Vuonna 1815 Marie Louise pysyi Itävallassa satapäiväisen keisarikunnan ajan osoittamatta kiinnostusta Napoleonin menestykseen Ranskassa.^[2]

Wienin kongressi muutti kuitenkin Pariisin rauhan sopimusta, ja Parman herttuakunnasta tehtiin vain henkilökohtainen omistus, jonka hallitsijasta päätettäisiin Marie Louisen kuoleman jälkeen. Vuonna 1817 solmittiin sopimus, joka salli Marie Louisen jättää herttuakunnan Bourbon-suvun jäsenille. Vuonna 1884 päätettiin, että Guastalla periytyisi Modenan herttualle.

Napoléon kuoli toukokuussa 1821. Syyskuussa 1821 Marie Louise meni morganaattiseen avioliittoon vuonna 1814 tapaamansa kansleri Adam Adalbertin, kreivi von Neippergin (1775–1829) kanssa, jonka kanssa hänellä oli ollut siitä lähtien suhde ja heille oli syntynyt jo kaksi lasta.

• Albertine, Montenuovon kreivitär (1817–1867) meni naimisiin Fontanellaton kreivin Luigi Sanvitalen kanssa
• Vilhelm Albert, Montenuovon kreivi, Montenuovon prinssi (1819–1895) meni naimisiin kreivitär Juliana Batthyány von Németújvárin kanssa
• Mathilde, Montenuovon kreivitär (1822–1823) kuoli vuoden ikäisenä

Yhdessä he hallitsivat herttuakuntia vapaamielisemmin kuin useimmat muut Italian ruhtinaat, vaikka jotkut asiantuntijat väittävät, että tämä johtui enemmän luonteen heikkoudesta kuin politiikasta. Josef von Werklein, josta tuli Parman ulkoministeri Neippergin kuoleman jälkeen vuonna 1829, harjoitti kuitenkin taantumuksellisempaa politiikkaa, ja vuonna 1831 kapinointi pakotti herttuattaren pakenemaan itävaltalaisen varuskunnan turviin Piacenzaan. Itävaltalaiset palautti hänet valtaan ja hän hallitsi siitä eteenpäin heidän määräystensä mukaisesti.^[2]

Vuonna 1832 Marie Louise vieraili vanhimman poikansa, Napoléon II:n eli herttua von Reichstadtin luona, joka oli kuolemassa Wienissä. Helmikuussa 1834 hän solmi toisen morganaattisen avioliiton Charles René, kreivi de Bombelles'n (1784–1856) kanssa.^[2]

Marie Louise kuoli 56-vuotiaana keuhkopussintulehdukseen Parmassa 17. joulukuuta 1847 ja hänen on haudattu Habsburg-suvun Keisarilliseen hautaholviin Kapusiinikirkkoon Wienissä.^[2]

• Reichstadtin herttuan ja Marie Louisen tuntemattomat kirjeet, Helsingin Sanomat, 18.12.1938, nro 341, s. 33, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Reichstadtin herttuan ja Marie Louisen tuntemattomat kirjeet II, Helsingin Sanomat, 24.12.1938, nro 347, s. 27, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marie Louise.

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Norja Ranska BnF data Saksa Italia Israel Yhdysvallat Ruotsi Japani Tšekki Australia Kreikka Alankomaat Puola Portugali Vatikaani Taiteenala RKD Artists ULAN Henkilöt Alankomaat Dizionario Biografico degli Italiani Deutsche Biographie Trove Muut RISM IdRef